Mekaaninen asentaja, Pori

Etsimme asiakkaallemme Poriin mekaanista asentajaa kokoonpanoon

Asiakkaamme on alansa arvostettu markkinajohtaja. Yrityksen liikevaihto on noin 100 miljoonaa euroa, josta kansainvälisen myynnin osuus on yli 95 %. Tuotantoyksiköt sijaitsevat Tampereella ja Porissa. Lisäksi tytäryhtiöt löytyvät Saksasta, Ruotsista, Sveitsistä ja Yhdysvalloista.

Tehtävän sisältö ja vaatimukset 

Asentajan työ pitää sisällään uusien koneiden mekaanista kokoonpanotyötä. Työssä tarvitaan hyvää kuvienlukutaitoa, sinnikkyyttä ratkoa mahdollisia eteen tulevia ongelmia, aikaisempaa kokemusta koneasennuksesta sekä hydrauliikan tuntemusta. Työtä tehdään kahdessa vuorossa (aamu ja ilta). Etsimme asentajaa määräaikaiseen työsuhteeseen purkamaan asiakkaamme työkuormaa. 

Toivomme, että sinulla on tehtävään soveltuva koulutus sekä jonkin verran aikaisempaa työkokemusta mielellään liikkuvista ja/tai työkoneiden asennustöistä. Tärkeintä on kuitenkin aikaisempi kokemus teollisuuden mekaanisen asentajan tehtävistä. Luemme eduksi myös kokemuksen isojen kappaleiden käsittelystä, siltanosturin käyttökokemuksen sekä ERP-järjestelmän tuntemuksen. Tehtävässä menestymiseen vaaditaan oma-aloitteista työotetta sekä hyviä yhteistyö- ja tiimitaitoja.

Mitä sinä saat?

Tarjoamme sinulle sinulle paikan viihtyisässä ja välittömässä organisaatiossa mukavilla työkavereilla sekä nykyaikaisilla työvälineillä varustettuna. Palkkaus aiemman osaamisesi ja kokemuksesi mukaan. Työskentelet osana muuta Porin yksikön kokenutta tiimiä.

Pääset aloittamaan tehtävässä joustavasti sopimuksen mukaan, mahdollisen hakemuskäsittelyn ja haastattelun jälkeen. Työsuhde aloitetaan määräaikaisena työsuhteena ja työsuhteen jatkuminen mahdollistuu hyvän työntekemisen ja tilauskannan jatkuvuuden varmistuttua. Palkkaus alan työehtosopimuksen ja talon palkkausmallin mukaan.

Heräsikö kysyttävää?

Mikäli haluat lisätietoja haun tiimoilta, ota yhteyttä ValtaGroupissa Hannele Könnömäki, +35844 033 9993, hannele.konnomaki@valtagroup.fi

Jutellaan ensi viikolla!

Hakuaika alkaa: 20.10.2023 07:49Hakuaika päättyy: 08.12.2023 23:59

Jaa ilmoitus